Lattiaseinäkkeet ovat nimensä mukaisesti lattialla seisovia tilanjakajia, joiden avulla on helppo jakaa tila pienempiin osiin tai erotella työpisteen selkeämmin toisistaan sijoittamalla niiden väliin lattiasermi. Kevyt ääntäeristävä sermi on kuin väliseinä, joka luo työrauhaa avotoimistoon. Niiden avulla toimistoihin saadaan luotua viihtyisyyttä näköesteen sekä äänieristyksen muodossa.
Toimistoympäristön lisäksi lattiaseinäke sopii myös muihin tiloihin, kuten julkisiin oppimisympäristöihin, ruokailutiloihin tai odotushuoneisiin, missä se estää ääniaaltojen kulkemisen vaimentaen puheensorinaa ja muuta melua. Seinäke vaimentaa kahvihuoneen keskusteluja tehokkaasti, jolloin muut työntekijät voivat keskittyä omiin tehtäviinsä kaikessa rauhassa. Lattiaseinäkkeet on valmistettu Ruotsissa, ja niiden äänenvaimennustehokkuus on luokiteltu korkeimpaan luokkaan.
Sisätilojen avoimet pohjaratkaisut ovat nykyaikaa niin kotona kuin toimistollakin. Kotona ei välttämättä ole erillistä työhuonetta, jolloin olo- tai makuuhuoneesta on rajattava nurkkatila työntekoa varten. Tällöin lattiasermi saattaa olla erinomainen apuväline. Toimistossa avoin tila puolestaan mahdollistaa paljon, kuten esimerkiksi spontaanit keskustelut työntekijöiden kesken sekä niin kutsutun hiljaisen tiedon siirtymisen, kun tahtomattaankin kuulee ympärillään tapahtuvaa keskustelua.
On kuitenkin huomioitava, että avoin työskentelytila saattaa aiheuttaa melutason kasvua, joka voi olla haitallista keskittymisen ja tehokkuuden kannalta. Onneksi ongelmaan on kuitenkin tarjolla laajasti erilaisia akustiikkaratkaisuja!
Valikoimastamme löydät laadukkaat lattiaseinäkkeet ja muut akustiset paneelit niin toimistoon kuin kotiinkin. Lattiasermit parantavat toimiston ääniympäristöä ja viihtyvyyttä, tehden jokaisesta työpäivästä rauhallisemman ja mahdollistaen tehokkaan työnteon.